
Munax Oy on ympäristöasiat huomioon ottava ja vastuullisesti toimiva elintarviketalo. Olemme vieneet kananmunan tuotekehityksen uudelle tasolle. Valmistamme tuotteet Suomessa, suomalaisten perhetilojen kananmunista. Kananmunia ja munatuotteitamme löytää vähittäiskaupasta, Food Servicesta ja teollisuuden raaka-aineista. Tuotteemme valmistetaan niin kotimaan- kuin vientimarkkinoille. Työllistämme 100 henkilöä ja vuonna 2020 liikevaihtomme oli 45 miljoonaa. Munax Oy on perustettu vuonna 2003, ja tällä hetkellä meillä on kolme toimipistettä: päätoimipiste Laitilassa ja muut yksiköt Kustavissa ja Mynämäellä. Munax Oy on osa pohjoismaista DANÆG-konsernia.
Munax Oy on kehittänyt uusia innovatiivisia kananmunatuotteita, muun muassa heti juotavat valkuaispohjaiset Munax Smoothiet sekä salaattiin sopivan kypsennetyn Salaattivalkuainen -Proegg Valkuaisen. Meiltä löytyy myös kaikki tuotantotavan mukaiset kananmunat Laitilan Kanatarhan -tuotemerkin alta. Tuotteiden valmistus tapahtuu alan laadukkaimmilla ja nykyaikaisimmilla laitteilla. Lisää tuotteitamme ja meistä munax.fi
Tuotteemme valmistetaan suoraan suomalaisilta tiloilta kerätyistä kananmunista. Kananmunatuotteemme ovat aidoista, puhtaista salmonellavapaista kananmunista valmistettuja ja siksi sopivat koko perheelle. Kaikki toimitilamme on uudet, modernit ja ympäristöä säästävät. Elintarvikkeiden valmistus tapahtuu hygieenisissä tiloissa, tarkan laadunvalvonnan alaisuudessa. Munax Oy:lle on myönnetty kansainvälisen vaatimustason FSSC 22000 -elintarviketurvallisuusjärjestelmän sertifikaatti.
Lisätietoja tuotteistamme löydät >> Tuotteet-osiosta
Kaikki avoimet työpaikkamme löytyy TE-palvelut sivuilta. Huipputyypeille on aina myös tarvetta, joten laita avoin hakemuksesi hakemukset@munax.fi
#weloveeggs #munax #madeinfinland
Klikkaa plussasta avoin työpaikka auki ja pistä hakemuksesi tulemaan.
Kunnossapito - kesätyö
Haemme nyt Laitilan toimipisteeseemme
Kone- ja tuotantotekniikan tai sähkö- ja automaatiotekniikan opiskelijaa kesätyöhön kunnossapitoon
Työskentelet kunnossapidon työtehtävissä, joihin kuuluvat mm. työtehtäviin kuuluvat prosessi- ja talotekniikan asennus-, kunnossapito- ja ennakkohuoltotyöt. Viikoittainen työaika kesätyötehtävissä on 37,5 h ja työtä tehdään katkeavassa 2-vuorossa.
Työ sopii sinulle, jos haaveilet urasta kunnossapitoalalla ja haluat kartuttaa osaamista alan perustehtävistä myöhempiä, mahdollisesti haastavampia kunnossapitoalan tehtäviä varten. Meille on tärkeää, että annat vastuuta omasta oppimisestasi ja uskallat rohkeasti ottaa vastuun omasta työstäsi. Me munaxlaiset olemme kuin pieni perhe, jossa perheenjäsenet tukevat toisiaan. Siksi meille on tärkeää, että sinuun on sisäänrakennettuna halu auttaa muita ja että tuot työyhteisöömme positiivista energiaa. Katsomme eduksesi työturvallisuuskortin suorittamisen. Tärkeintä kuitenkin on innokkuutesi ja motivaatiosi oppia uutta!
Haluamme rakentaa kone- ja tuotantotekniikan tai sähkö ja automaatiotekniikan opiskelijoille systemaattisesti urapolkuja kesätyöstä vakinaisiin työsuhteisiin. Intohimosi kananmuna-alaan merkitsee eniten, joten muidenkaan alojen opiskelijoiden tai ammattilaisten ei kannata jättää hakemustaan laittamatta.
Työ on kokoaikatyötä 37,5h/vko ja työtä tehdään kahdessa vuorossa, klo 6-14 ja klo 14-22
Kesätyön aloitus ajoittuu viikoille 19-20 ja työskentely päättyy viikoilla 36-37.
Lähetä hakemuksesi osoitteeseen hakemukset@munax.fi viimeistään 31.3.2023 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä antaa henkilöstöpäällikkö Tiina Hildén 17.3. 24.3. ja 31.3, klo 9:00-10:00 puh 040 535 9058
Kaikki avoimet työpaikkamme löytyy TE-keskuksen sivuilta. Huipputyypeille on aina myös tarvetta, joten laita avoin hakemuksesi hakemukset@munax.fi
#weloveeggs #munax #madeinfinland