Helsingin Sanomat kirjoittaa tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaisten proteiininsaanti on hyvällä mallillaan – paitsi ikäihmisten osalta, jolloin elimistön proteiinintarve kasvaa merkittävästi.
– Iäkkäiden pitäisi saada ainakin 80 grammaa proteiinia vuorokaudessa. Maito- tai piimälasillisessa, keitetyssä kananmunassa tai muutamassa viipaleessa juustoa on noin 8 grammaa proteiinia kussakin, artikkelissa kerrotaan.
Helsingin yliopiston professori Timo Strandberg kertoo että vain harva pääsee tavoitteeseen. Se todettiin muutama vuosi sitten Helsingissä ja Porvoossa tehdyssä tutkimuksessa, jossa oli mukana yli 800 ikäihmistä. Osa heistä oli hyväkuntoisia ja asui kotona, osa oli ympärivuorokautisessa tuetussa asumisessa.
Peräti 77 % osallistujista sai proteiinia alle suositusten. Niin saattoi käydä, vaikka ravitsemus oli muuten kunnossa.
Proteiini puute vaikuttaa radikaalisti, mutta lisääminen kohentaa kehoa heti
Proteiinin lisääminen kohentaa kehoa nopeasti.
– Kuulin juuri 90-vuotiaasta miehestä, joka hoitaa muistisairasta vaimoaan. Hän alkoi tarjota vaimolleen proteiinijuoman joka aterialla. Vaimon tila koheni sellaiseksi kuin se oli ollut vuosia aiemmin, tutkimusjohtaja Merja Suominen kertoo Helsingin Sanomien artikkelissa.
Puute taas voi jouduttaa kunnon rapistumista. Tätä tukee myös yhdysvaltalaistutkimus.
Oikotie onneen käy Munaxin valkuaistuotteiden kautta
Munax Oy:n kananmunanvalkuaistuotteet ovat täydellinen tapa lisätä proteiininsaantia arjessa. Tuotteita on useita; proteiinismoothie, valkuaispatukka, nestemäinen valkuainen ja jopa valkuaiskuutiot sekä proteiinijauhe.
Munax Protein Smoothie on heti käyttövalmis ja erittäin herkullinen juoma, joka sisältää peräti 20–25 grammaa proteiinia.
Salaattiin, leivälle ja keittoon voi puolestaan lisätä rasvatonta Munax Salaattivalkuaista, joka korvaa esimerkiksi juuston.
Munaxilla erotellaan myös keltuaiset ja valkuaiset. Tämän ansiosta pelkkää kananmunan valkuaista voidaan myydä nestemäisenä, Laitilan Proegg Valkuainen -tölkissä. Valkuainen on monikäyttöinen raaka-aine, josta voi valmistaa lettujen ja valkuaismunakkaiden lisäksi omia marjasmoothieita, marenkia, kakkuja, leivoksia ja lukuisia muita ruokia ja herkkuja. Reseptejä löydät tästä.
Käytännössä voit siis lisätä proteiinia helposti sekoittamalla nestemäistä valkuaista marjojen kera aamupuuroon, juomalla tölkillisen Munax Protein Smoothieta tai lisäämällä leivälle ja salaattiin Munax Salaattivalkuaista. Kokeile!