Quesadilla on alunperin meksikolainen ruoka, joka on saanut nimensä juuston (queso) mukaan.
Quesadilla valmistetaan täyttämällä tortillalettu juustolla; yleisimpiä täytteitä juuston lisäksi ovat erilaiset lihat, pavut sekä avokado ja muut vihannekset. Täytettyä tortillalettua paahdetaan tai paistetaan, kunnes juusto on sulanut. Valmis quesadilla leikataan yleensä siivuiksi ennen tarjoilua.
Tässä reseptissä täytteeksi tulee maukas munakokkeli. Ruoka soveltuu aamupalaksi tai vaikkapa illanistujaisherkuksi guacamolen tai tomaattisalsan kera.
Tarvitset:
- 8 Laitilan Kanatarhan kananmunaa
- ½ tl mustapippurirouhetta
- 1 tl öljyä
- 100 g kinkkusuikaleita
- 2 rkl ruoka- tai kuohukermaa
- 2 dl juustoraastetta
- 30 g tuoretta pinaattia
- 4 isoa tortilla kuorta
Työvaiheet:
- Riko kananmunat kulhoon, lisää mustapippuri ja sekoita massa tasaiseksi.
- Kuumenna paistinpannu miedolla lämmöllä.
- Lisää pannulle tilkka öljyä ja kuumenna kinkkusuikaleet kevyesti.
- Kaada munaseos kinkkusuikaleiden päälle ja sekoittele munakasta koko ajan lastalla.
- Seoksen hyytyessä, ota pannu pois levyltä ja sekoita joukkoon kerma.
- Jätä kokkeli tekeentymään muiden valmisteluiden ajaksi.
- Kuumenna toinen paistinpannu miedolla lämmöllä.
- Laita pannun pohjalle tortillakuori, ripottele pinnalle ½ dl juustoraastetta ja puolet pinaatinlehdistä.
- Levitä puolet munakokkelista tortillan päälle ja lisää 1/2dl juustoraastetta pinnalle.
- Sulje quesadilla toisella tortillakuorella ja paina reunoja myöten, jotta täyte tiivistyy väliin.
- Kääntele quesadillaa kuumennuksen yhteydessä, jotta juustoraaste sulaa.
- Leikkaa quesadilla 6–8 osaan.