Munaxin kuukauden yhteistyökumppani ja munamyyjä on pitkän linjan kauppias peräti 30 vuoden kokemuksella. Hän on Laitilan paikallisen K-Supermarketin kauppias Raimo Saarinen. Raimon kanssa kauppaa käyvät hänen poikansa Jyri sekä tyttärensä Jonna.
Laitilan K-Supermarket sijaitsee Länsirannikon halkaisevan Kasitien varrella, aivan Laitilan keskustassa. Parkkipaikka on täynnä autoja kaikkina aikoina ja kaikkina päivinä. K-kauppa on Laitilan suosituin ostosparatiisi.
Saarinen on tyytyväinen kuluvaan vuoteen ja elämään Laitilassa.
– Nyt sujuu todella hyvin. Enää ei nuorisokaan tee ilkivaltaa, kauppias hehkuttaa.
Keväällä nuoret kujeilijat ottivat pakastealtaan töpselin irti seinästä. Sen seurauksena mm. perunavalmisteet ehtivät sulaa ennen kuin kepposta huomattiin.
– Siitä tuli muutaman satasen persnettoa, Saarinen muistelee.
Kylän parhaat tuoretavarat
Kauppansa vahvuuksiksi Saarinen kertoo tuoretavaraosaamisen.
– Koko kauppamme liikeidea pohjautuu ajatukseen; ”Pitää olla koko kylän paras tuoretavarakauppa.” – ja sitä olemme.
Palvelukokonaisuuteen panostetaan myös. Alko, apteekki sekä nosto- ja talletusautomaatit löytyvät talosta.
– Postia tai DB Schenkeriä odotellaan vielä, jotta saataisiin pakettiautomaattikin.

Raimo Saarinen aloittaa yleensä aamut lihatiskillä.
Digiaika on tätä päivää myös pikkukaupungissa
Saarinen kertoo myös sosiaalisen median voimakkaasta roolista. Eniten innostusta kauppiaassa herättää kuitenkin tuleva verkkokauppa, jonka toivotaan aktivoivan etenkin ruuhkavuosia eleleviä laitilalaisia sekä nuoria.
– Verkkokaupan alku tulee varmasti olemaan hankala, mutta uskomme, että ajan kanssa se löytää käyttäjänsä. Jos henkilö pääsee esimerkiksi kuudelta töistä ja kauppareissu on vielä edessä, niin tämä on takuulla hyvä vaihtoehto. Otamme käyttöön samalla myös Kauppakassi-noutopalvelun.
Laitilan K-Kauppa nähdään vuonna 2020 paljon digitaalisempana kuin tänään.
– Siihen suuntaan ollaan menossa. Digi on jo tätä päivää. Toivottavasti verkkokauppamme vetää silloin hienosti. Itsepalvelukassan aika ei kuitenkaan vielä ole, tuumailee kauppias.
Uudet ideat myymälään syntyvät pääasiassa ulkomaanreissuilla, ruokakauppoja kierrellessä. Ideoita otetaan vastaan myös asiakkailta ja henkilökunnalta.
Munaa menee tasaisesti
Raimo Saarinen on nähnyt pitkän kauppiasuransa aikana suuren muutoksen munamyynnissä. Kananmunan kulutus on nyt tasaisempaa kuin aiemmin.
– Nyt tehdään kananmunakauppaa tasaisesti. Ennen se oli kampanjatuote. EU:n myötä kananmunan hinnat eivät enää poukkoile kuten markka-aikana. Nykyisin kontit tyhjenevät ja sitten tulee uutta tilalle. Valikoimaakin on ihan eri tavalla – on luomua ja vaikka mitä. Tämä on pirun hyvä asia!, kauppias iloitsee.
Saarinen suosittelee Munaxin kananmunatuotteista tavallista kananmunaa sekä ikäihmisille, että kiireisille kansalaisille.
– Muna on niin monipuolinen. Sitä käytetään todella moneen ruokaan, mutta sen voi syödä ihan sellaisenaankin. Mikäs sen parempaa kuin pekoni ja kananmuna, Saarinen innostuu.
– Munavoi saattaa joskus olla heräteostos. Useasti vanhemmat ihmiset tekevät kuitenkin munavoinsa itse.
”Mikäs sen parempaa kuin pekoni ja kananmuna”
Munaxin kanssa kauppias partnereineen tulee todella hyvin toimeen. Paikallisuus on kaupalle todella tärkeä valtti.
– Silloin kun aloittelin kauppiasuraani, niin Laitila oli munapitäjä. Täällä oli Sonkkila ja Munakunta. Pikkupakkaamoja oli joka puolella. Kaikki kauppasivat kananmunia. Nyt on helppoa. Meillä on Pirkat ja Munaxin Laitilan Kanatarha -tuotteet. Pyrimme luonnollisesti pitämään paikallisten toimijoiden tuotteet valikoimissa, kauppias summaa.
Toimitus ja kuvat: Kristian Eloluoto