Munax esittelee blogissaan kuukausittain kauppiaan, jonka kanssa tehdään jatkuvaa yhteistyötä. Ensimmäisenä matkustetaan Suomen Länsirannikolle, Poriin.

K-Citymarket Mikkola sijaitsee Porin lentoaseman kupeessa, Mikkolan kaupunginosassa, aivan keskustan tuntumassa. Marketin kauppiasperheeseen kuuluu Kalle Wahlroos sekä hänen puolisonsa Teija Färm. Pariskunta on muuttanut Poriin Pietarsaaresta, ja ovat muokanneet tyypillisestä Citymarketista oman näköisensä, eläväisen kaupan.

Aiemmilta ammateiltaan Kalle on ravintolakokki ja Teija hotelli- ja ravintolaesimies. Heillä on kolme lasta.

– Kauppa alkaa nyt näyttämään siltä miltä sen pitääkin. Tämä elää kuitenkin jatkuvasti. Viime viikolla suolakurkut olivat tuolla ja tällä viikolla ne ovat täällä, Kalle naurahtaa.

– Ei riitä, että kauppa on vain varasto, jonne tulla nopeasti tekemään ostokset. Me pyrimme tekemään tästä enemmänkin elämyksen, lisää Teija.

Teija pitää huolen hedelmä- ja vihannesosastosta.

 

Kauppiaspariskunta varautuu jo nyt joulukiireisiin. Suunnitelmissa on askarrella satoja myyntikoreja, jotka ovat yllätyksellisyydessään huima menestystuote. Teija tunnustautuu korien pakkaamisen suhteen perfektionistiksi.

Kauppansa vahvuuksiksi Wahlroosit kertovat avoimuuden uusia ideoita kohtaan. Tavarantoimittajat saavat vapaasti heitellä villejä ideoitaan, joita Wahlroosit kokeilevat mielellään. Ideoita ei tyrmätä kokeilematta.

– Me ajatellaan asioita eri tavalla kuin suurin osa kollegoistamme. Emme ajattele niin maallisesti vaan vähän pidemmälle, Kalle huumailee.

Sosiaalisen median mukaantulo on isossa roolissa. Somea on palkattu päivittämään paikallinen tubettaja, joka varmistaa, että Facebook ja Instagram pysyvät koko ajan aktiivisena.

– Silloin kun me tultiin tänne Poriin, niin tämän kaupan somekanavat olivat lastenkengissä. Facebook-tili löytyi, mutta tykkääjiä ja trafiikkia oli aika vähän. Olemme kolminkertaistaneet liikenteen alle kahdessa vuodessa. Olemme jättäneet radiomainokset pois kokonaan ja keskitymme sosiaalisiin medioihin. Vakioasiakkaat ovat melko iäkkäitä, joten haluamme olla myös siellä missä nuoret ovat, Teija paljastaa.

Somen hyödyt konkretisoituvat esimerkiksi tuotteisiin liittyvissä toiveissa ja asiakaspalautteissa.

– Emme tuo somessa esiin, että nyt on kahvit tarjouksissa. Panostamme uusien tuotteiden esittelyyn ja esimerkiksi erikoisruokavalioihin. Myös henkilökuntaa tuodaan esille, Kalle lisää.

Asiakkaat tunnistavatkin jo kaupassa somessa esillä olleita työntekijöitä.

Erikoisuuksilla porilaisten sydämiin

Tärkeimmät erikoisuudet ovat joulukauden ja grillikauden avajaiset sekä lähituottajien suurempi esiintuonti. Uusien tuotteiden esillepano ja niiden esittely uudesta näkökulmasta ovat Kallen mukaan heidän tyyliään.

Ajan hermoilla ollaan koko ajan. Oma kauppa nähdään vuonna 2020 yksilöllisempänä kuin aiemmin.

– Ennen asioita ajateltiin pitkäviivaisemmin. Nykyisin seurataan trendejä. Uskon, että erityisruokavaliot kasvavat ja ne pitää huomioida vieläkin tarkemmin. Kaupan pitää myös olla visuaalisesti hieno – silmänruokaa on oltava enemmän, Teija pohdiskelee.

Trendit vaihtelevat, muna myy

Munaxin kanssa Kalle ja Teija ovat tehneet yhteistyötä koko Porissa vietetyn ajan. Yhteistyö on Kallen mukaan hedelmällistä, sillä kehitysideat lentelevät molempiin suuntiin varsin luovasti. Kalle nauttii luovuudesta.

Kiireisessä arjessa kananmuna on hämmästyttävä ihmelääke. Se on yllättävän monipuolinen.

– Suosittelen kiireellisille perheenäideille aivan tavallista kananmunaa. Siitä saa niin nopeasti tehtyä vaikkapa munakokkelin, toteaa Teija.

Hymy leviää kauppiaiden suupieliin.

– Se käy myös herkutteluun. Kalle on löytänyt nyt kananmunan valkuaisen. Kalle tekee minulle yleensä marengit, Teija hymyilee kainosti.

Kalle kehuu myös Laitilan Kanatarhan Munavoita. Se sopii hänen mielestään erinomaisesti senioriväestölle.

– Kaikki ei välttämättä halua tehdä sitä, mutta jokainen sitä tykkää syödä. Riittää, että pötkö löytyy jääkaapista.

Kananmunan kulutus kasvussa

Lehdistön myönteinen kirjoittelu kananmunasta on lisännyt menekkiä. Teija kertoo ajasta, jolloin kananmuna oli negatiivisesti esillä kolesterolin lisääjän roolissa. Nykyisin kananmunasta tiedetään enemmän.

– Vanha tieto ei pidä paikkaansa. Kananmuna on terveellinen ja hämmästyttävän monipuolinen. Myös liikunta- ja urheilutrendit ovat lisänneet kananmunakäyttöä.

Teijan mukaan kaupasta haetaan paljon kananmunia.

– Niitä on melkein jokaisessa ostoskärryssä. Kaupassa käy paljon leipureita ja nyt kun joulu tulee, on odotettavissa entistä suurempaa myyntiä. On hienoa, että alueella leivotaan paljon itse.

Toimitus ja kuvat: Kristian Eloluoto